tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kasvispizzapohja

Olin tehnyt tuota kukkakaalipohjapizzaa ja siitä sain ajatuksen, että voisin kokeilla, josko pohja onnistuisi myös muilla kasviksilla. Niinpä tein kokeiluversion, joka osoittautui tosi hyväksi.

Tässä kuva valmiista pizzasta. Olin kadottanut pelkästä pohjasta otetut kuvat :(.
 



Porkkanakesäkurpitsakukkakaalipizzanpohja

3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 kukkakaali
3 kananmunaa
75 g juustoraastetta
1,5 tl suolaa

1. Raasta porkkana ja kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.
2. Pilko kukkakaali muruiksi.
3. Laita kasvikset kulhoon, jonne lisäät kananmunat, juustoraasteen ja suolan.
4. Sekoita tasaiseksi ja levitä pellille.
5. Paista uunissa 225 asteessa sen aikaa, että pintaan tulee vähän ruskeita pilkkuja.
6. Laita pizzaan haluamasi täytteet ja jatka paistamista.